Viimeinen paiva Siem Reapissa. Orpokodilla ehti tapahtua tanaan paljon. Tosin eilen sopimamme aikataulu ehti paikalliseen tapaan muuttua viela aamun aikana, emmeka menneetkaan sinne yhdeltatoista vaan kolmelta. Opin soittamaan kappaleen paikallisella khmer-soittimella, joka muistuttaa isoa puista ksylofonia. Kappaleen tahtilajista tai mistaan muustakaan en saanut mitaan selvaa, vaikka opettajanani toiminut 15-vuotias poika soitti kappaletta lapi kanssani kymmenia kertoja:) Silti kappale tuli opittua, ja pystyimme soittamaan sita yhdessa vaikka soittimet olivat omaan korvaani aivan eri vireessa. Ehka en vain ymmartanyt paikallisen kulttuurin viritysjarjestelmaa. Tama poika kertoi haluavansa opiskelemaan Australiaan yliopistoon ja olevansa todella kiinnostunut kulttuureista. Han haluaa matkustaa Eurooppaan paastyaan yliopistoon. Orpokodin opiskelijoilla on oikeasti mahdollisuus paasta yliopistoon opiskelemaan orpodin saamien avustuksien tukemana. Hanen vanhempansa ja sisaruksensa olivat kuolleet, ja han asui yhden veljensa kanssa orpokodissa. Eras toinen poika kertoi myos haluavansa Australiaan, mutta reputtaneensa juuri jonkun kokeen, jossa testattiin hanen taitojaan sita varten. Han toivoi ensi vuonna saman kokeen menevan paremmin, silla jos han paasisi yliopistoon, han voisi saada hyvan tyon ja ostaa aidilleen asuinpaikan, jotta taman ei tarvitsisi asua kadulla. Hanen aitinsa oli jattanyt hanet orpokotiin hanen ollessa viisivuotias.

Myos me opetimme lapsille jotakin. Minun, Teron ja Villen workshopissa oli orpokodin vanhimpia asukkaita, eli juuri noin 15-vuotiaita poikia, jotka olivat toivoneet, etta opettaisimme heille hiphopia. Eilen olimme todistamassa sita, etta he osaavat tanssia hiphopia todella hienosti. Niinpa opetushetken seurauksena workshopissa veivattiin Jaakko kultaa suomeksi laulaen ja vielapa kaanonissa, tyylikkaalla hiphop-henkisella beatbox-rytmilla seka kehorytmiikalla saestaen:) Nuoret oppivat nopeasti ja olivat aivan valtavan innostuneita. He suorastaan imivat kaiken, mita heille tarjosi. Lopuksi ruokailimme kaikki yhdessa ja nyt tassa jannityksella odotammekin mahan reaktiota orpokotiruokaan, etenkin kun huomenna pitaa istua ainakin 5 tuntia veneessa kohti Phnom Penhia. Lapset olivat ruokailun aikana kuten koko ajan muutenkin valtavan innoissaan meista. Hiuksiani on nyhdetty ja letitetty lukuisia kertoja, sylissani istuttu, kammeniani, kasiani ja ja jalkojani hipeloity, raavittu, ihmetelty, halittu, roikuttu, pyoritty, leikitty, hulluteltu, riehuttu. Tasta on hyva jatkaa:)

Senni